käsityö

Mainos @pfaff_suomi Ompele vanhanaikainen esiliina vanhasta lakanasta

a person wearing a white apron

Kaupallinen yhteistyö @pfaff_suomi kanssa. Kirjoitus sisältää myös mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *:llä. Sattumalta löysin mummolan kirjahyllyssä olleesta (Mainoslinkki Finlandikirja Emännän tietokirjasta A-K) kotiapulaisen esiliinan kaavan, josta pääsin kiinni tähän projektiin (Suova, 1957). Vanhoissa ohjeissa on aina hauskaa se, että yleensä annetaan vain yhdet mitat, ja voit sitten ihan itse päätellä, miten ne 70 vuoden takaa olevat mitat istuvat nykypäivään. Liekö tuolloin ollut vielä korsetitkin käytössä, sillä esiliinan vyötärön ympärys oli vain 80 senttimetriä napitusvaroineen?

Vanhanaikaisen esiliinan mitat

Joten laskuharjoitushan siitä lopulta tuli. Vyötärön lisäksi pohdiskelin myös esiliinan pituutta, ja La Promessan innoittamana päädyin hieman pidempään toteutukseen kuin 50-luvulla oli tapana. Lisäksi pohdin esiliinan pituutta naisten keskipituuteen (161) 30-luvulla ja suhteutin sen perusteella pituuden omaan pituuteeni. Hyödyntämällä useampaakin 30-alkuperäistä ohjeistusta (Perheenemäntä, 1933; “II Kotiapulaisen Puvuston Valmistus,” 1932).

Vanhanaikaisen esiliinan osat ja alkuperäinen leikkuusuunnitelma.
Kuvassa olevat mitat ovat henkilölle, jonka pituus on 161 cm ja vyötärönympärys 74 cm, suluissa olevat mitat ovat henkilölle, jonka pituus on 173 cm ja vyötärönympärys 90 cm. Mitat ovat senttimetreinä ja sisältävät sentin saumanvarat.

Toinen päänvaiva oli, että olin päättänyt tehdä esiliinan kirpputorilta ostamastani lakanasta, jossa oli ihana pitsi valmiina. Leikkuusuunnitelman kanssa jouduin hieman puntaroimaan. Aikani kaavoja aseteltuani päätin, että yhdestä päällilakanasta tulisi hyvin yksi esiliina ja kaksi kolmionmallista huivia. Ylimääräisistä paloista sain vielä vinokaitaleet vanhanajan esiliinan taskunsuihin ja leivinliinan leipomusten peitteeksi, joten neljän euron lakanasta oli moneksi.

Leikkuusuunnitelma, joka sii muuttui suunnitellusta aika paljon materiaalin vuoksi.
Huomaa tässä, että leikkuusuunnitelmassa asettelin palat niin, että saan hyödynnettyä pitsin parhaiten.
Huolittele taskun suu vinokaitaleella, jonka leveys on haluamasi. Itse leikkaamani kaitaleen leveys on 3,5 cm. Voit ommella kaitaleen joko kokonaan koneella. Itse ompelin ensimmäisen ompelun koneella ja toisen käsin.
Hameosan valmistus: Käännä kappaleet oikeinpäin niin, että vyötärö on kapeampi ja helma on leveämpi. Ompele saumat haluamallasi saumarakenteella, esimerkiksi suoralla ompeleella, ja huolittele nurjalle. Itse käytin katesaumaa, jota on perinteisesti käytetty näissä usein pestävissä vaatteissa.
Katesauma on esteettisesti kaunis ja mahdollistaa vaatteen käyttämisen myös nurjapuoli päälläpäin.
Aloita taskujen valmistaminen kääntämällä sivut saumanvaroineen nurjalle ja silitä tai harsi ne paikoilleen.
Tikkaa taskut kiinni.
Käännä helmaan leveä päärme, omani on noin 4 cm.
Huolittele etutilkun reunat joko vinonauhalla tai päärmeellä.
Valmista vyötärökaitale niin, että puolitat ohjeella leikatun vyötärökaitaleen.

Kiinnitä etutilkku ja vyötärökaitale niin, että etutilkun alareuna jää vyötärökaitaleen sisälle.
Valmis esiliina ja huivi. Huomaa, että olkaimet menevät takana ristiin ja kiinnittyvät vyötärönauhaan, jonka olen kiinnittänyt useammalla napilla. Toki, voit tehdä myös solmimisnauhat ja saat kauniin rusetin.
Omin mitoin logon kirjominen *PFAFFin creative™ ambition™ 640 -ompelu- ja kirjontakoneella.

Lopuksi

Muista käydä seuraamassa *@pfaff_suomi instagrammissa.

Lähteet

II Kotiapulaisen puvuston valmistus. (1932). Oma Koti – Uusi Perhelehti, 412–413. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/911600

Perheenemäntä. (1933). Kodin sisäkkö – tarjoilijattaren puku ei sovi kotiapulaiselle. Oma Koti – Uusi Perhelehti, 10, 264, 274. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/911618

Suova, M. (1957). Emännän tietokirja A – K (uudistettu laitos). Werner Södeström Osakeyhtiö.

3 Comments

  • Petra - Sängyn alla

    Tässä olikin monta uutta termiä. Essu on ihana. Taitaa olla ammattilaisen merkki, kun lakanasta ei jäänyt lainkaan hävikkiä! 🙂 Mie olen viimeaikoin katsonut sarjoja ja lukenut kirjoja jotka sijoittaa 1890-1930 luvuille, se on kiehtovaa aikaa 🙂

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *