Uusioverhokapat vanhoista pitsilakanoista tupakeittiöön–Omin mitoin
Ilokseni annoin vanhoille pitsilakanoille uuden elämän tupakeittiömme verhokappoina. Kirpputoreilta on tarttunut mukaani silloin tällöin vanhoja lakanoita, joissa on käsin virkatut pitsit. Välillä lakanat ovat kuitenkin olleet niin pehmeitä, ettei niitä voi alkuperäiseen tarkoitukseensa enää käyttää, joten näistä lakanoista täytyi kehitellä jotain muuta. Kuin itsestään syntyi ajatus siitä, että muutaman euron kirppislöydöistä saan upeat sisustuselementit vähällä vaivalla ja nopeasti. Käytännössä leikkasin lakanat haluamaani pituuteen ja ompelin verhotangolle kujan. Lopuksi silitin verhot hyvin. Hieman päänvaivaa tuotti se, kuinka pitkäksi verhokapat leikkaisin, sillä ne eivät saaneet olla liian pitkät, jotta valo pääsisi sisään, mutta mittasuhteet eivät saaneet myöskään olla väärät suhteessa ikkunoihin. Sisustuskirjoissa verhokapan ohjeelliseksi pituudeksi annetaan 30–40 senttiä (Ramstedt, 2019), mutta sen…
Planetaarinen vaatekaappi: Rakkaudesta vastuulliseen muotiin
Kaupallinen yhteistyö Gummerus kanssa. sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä. Planetaarinen vaatekaappi -kirja on Sissi Penttilän ja Aku Varamäen käsialaa. Vaikka he ovat minulle melko uusi tuttavuus, tartuin kirjaan kollegan suosituksesta enkä katunut. Teos vie mukanaan ja lumoaa selkeällä ja inspiroivalla tekstillään. Jo esipuheessa (Penttilä & Varamäki, 2023, 10) kirjoittajat kuvaavat tavoitettaan: ”Päätämme kirjoittaa yhdessä kirjan, jollaisen haluaisimme itse lukea: ei epämääräisiä kehotuksia ja ponnetonta varoittelua, vaan selkeitä faktoja vaatekulutuksen vastuullisista rajoista ja inspiroivia vinkkejä…” Luotettavaa tietoa ja helppoa luettavuutta Kirjan selkeät tekstinsisäiset viittaukset tekevät siitä helposti lähestyttävän. Lukijana voin tarkistaa suoraan lähdeluettelosta tiedon alkuperän: onko se peräisin konsulttiyhtiön raportista, väitöskirjasta vai aikausilehtiartikkelista? Tämä ominaisuus tekee kirjasta erinomaisen kokoomateoksen esimerkiksi alempien…
- @pfaff_suomi, DIY, DIY ohjeet ja kaavat, konekirjonta, Tuunaan vanhasta vaatteesta uutta, Vaikuttajamarkkinointi
Ompele vanhanaikainen esiliina vanhasta lakanasta
Kaupallinen yhteistyö @pfaff_suomi kanssa. Kirjoitus sisältää myös mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *:llä. Sattumalta löysin mummolan kirjahyllyssä olleesta *Emännän tietokirjasta A-K kotiapulaisen esiliinan kaavan, josta pääsin kiinni tähän projektiin (Suova, 1957). Vanhoissa ohjeissa on aina hauskaa se, että yleensä annetaan vain yhdet mitat, ja voit sitten ihan itse päätellä, miten ne 70 vuoden takaa olevat mitat istuvat nykypäivään. Liekö tuolloin ollut vielä korsetitkin käytössä, sillä esiliinan vyötärön ympärys oli vain 80 senttimetriä napitusvaroineen? Vanhanaikaisen esiliinan mitat Joten laskuharjoitushan siitä lopulta tuli. Vyötärön lisäksi pohdiskelin myös esiliinan pituutta, ja La Promessan innoittamana päädyin hieman pidempään toteutukseen kuin 50-luvulla oli tapana. Lisäksi pohdin esiliinan pituutta naisten keskipituuteen (161) 30-luvulla ja suhteutin sen perusteella pituuden…
Parempi pyy pivossa: Tee itsellesi kaapelijärjestäjä
Kaupallinen yhteistyö @pfaff_suomi kanssa. Kaapelijärjestäjä on tässä tapauksessa kankainen ompelutyö ja se pitää monenlaiset kaapelit tarosalla ja järjestyksessä. Ja jos teet tästä ohjeesta poiketen vielä esimerkiksi yhden lisätaskun, saat myös laturin pysymään paikoillaan näppärästi ja samassa paikassa piuhojen kanssa. Parasta tässä kaapelijärjestäjässä on, että minun ei tarvitse etsiä latauspiuhoja työsalkun tai matkalaukun pohjalta, vaan ne osuvat käteeni kuin luonnostaan. Itse olen saanut vielä niputettua samaan settiin myös korvanapin, joten liikkuvaisessa elämäntavassani tämä toimii tosi hyvin. Varsinkin junan vaihdot Pasilassa voivat olla nopeita, joten piuhojen kerääminen nippuun salkkuun yhdessä tietokoneen kanssa on käytävä varsin sujuvasti, jotta ne löytyvät helposti ja junassa vietetty työpäivä sujuu keskeytyksittä. Senkin olen huomannut, että mötikkä on…
Turun syksyiset minilomakohteet: Kylpylät, kulttuuri ja kasvitieteellinen puutarha
Postauksessa on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä (*). On varmasti tullut selväksi, että Turku on yksi lempikaupungeistani Suomessa, ja täällä on aina jotain uutta ja jännittävää nähtävää ja koettavaa. Erityisesti syksy on kaunista aikaa Turussa, kun lehdet vaihtavat väriä ja ilma on raikas ja viileä. Tässä muutamia vinkkejä, joita suosittelen kokeilemaan, jos olet suuntaamassa tänne syksyllä. Ruissalon kylpylä Jos haluat hemmotella itseäsi ja nauttia kylpylän palveluista, suuntaa Ruissaloon, jossa sijaitsee Ruissalon kylpylä. Kylpylässä voit rentoutua erilaisissa altaissa, saunoissa ja poreammeissa, sekä varata hoitoja ja hierontoja. Kylpylässä on myös ravintola, josta voit nauttia maukasta ruokaa ja juomaa, ja voit varata huoneen yöksi *täältä. Olemme itse usein vuosien varrella viettäneet aikaa kylpylässä…
Karjalaisen kukkilinnun modernisointi
Kaupallinen yhteistyö @pfaff_suomi kanssa. Lisäksi postaus sisältää myös muita mainoslinkkejä, jotka on merkitty *:llä. Niin kauan kuin jaksan muistaa, olen ihaillut karjalaista symboliikkaa, sen värimaailmaa, kulttuuria ja karjalaisten kirjontataitoja. Toki, liekö tuo ihme, kun sukumme on asuttanut samaa pientä itäsuomalaista kylää ainakin vuodesta 1721 lähtien. Tässä samaisessa kylässä olen itse kasvanut, käynyt kouluni ja kasvattanut lapseni. Kaipasin kuitenkin aina jonnekin muualle, pääasiassa länteen – Poriin, Vaasaan ja nyt viimeisimpänä Turkuun. Nyt, kun olen opetellut elämään läntisessä Suomessa, olen hiljaisina iltoina pohtinut, miten voisin kuljettaa omaa kulttuuritaustaani mukanani ja ehkä jopa osana omaa arkeani. Ompelijana minusta tuntuu luontevimmalta hyödyntää karjalaista kirjontaa vaatteissani. Mutta ennen kuin ryhdyn suunnittelemaan itse kirjontakuviota PFAFF creative™…
Helppo ja mehevä gluteeniton kahvikakku
Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä. Joko sinä olet jutellut ChatGPT:n kanssa? Itse olen testaillut sitä viime vuoden lopulta lähtien ja nyt sitten kysäisin uudelta kaverilta: ”Kuinka kahvikakun tekeminen muistuttaa hyvää elämää kaikkine haasteineen? Ja sain vastaukseksi tämän, ”1. Ainekset ja Valmistelu: Elämässä meillä on erilaisia ”aineksia”, kuten haasteita, päätöksiä ja mahdollisuuksia. Samalla tavalla kuin kahvikakun ainekset, meidän on valmisteltava itsemme ja ympäristömme ennen seuraavaa vaihetta. 2. Sekoittaminen ja Käsittely: Kuten taikinaa sekoitetaan varovasti, meidän on käsiteltävä elämän tapahtumia harkiten ja huolellisesti. Jokainen liike voi vaikuttaa lopputulokseen, ja samoin jokainen päätös voi vaikuttaa kohtaloomme. 3. Uuniin Asettaminen: Kun taikina on valmis, se asetetaan uuniin. Elämässä kohtaamme usein ”uuneja” tai…
Opi ompelemaan tyylikkäät sivusaumataskut – helppo ompeluohje
Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä. Pitkästä aikaa tekniikkatoivepostauksen pariin. Oletko koskaan miettinyt, ”Kuinka voin lisätä taskut sivusaumaan?” Tässä postauksessa käymme läpi helpon ja ammattimaisen tavan upottaa taskut sivusaumaan muutamalla ompeleella, jolla saat täydelliset sivutaskut (sisätaskut) joko uuteen tai tuunattuun kesämekkoosi tai takkiisi. Tämän taskun ompeluohjeen hienous on siinä, että et tarvitse ylimääräisiä tukikankaita tai -nauhoja etkä erillisiä peitekaitaleita, jotka lisäisivät paksuutta vaatteeseesi. Vaikka ohje on helppo, tämän taskun toteuttaminen vaatii tarkkuutta ja hieman ompelutaitoa saavuttaaksesi kauniin ja laadukkaan tuloksen. Kuten kuvista huomata saattaa, niin itsekin kaipaan vielä lisäharjoittelua, ja tikinkin olisin voinut säätää tasapainoisemmaksi sekä käyttää kappaleiden leikkaamiseen muuta kuin tylsähköjä mökillä olleita keittiösaksia. Ei anneta sen kuitenkaan…
Taulun kiinnitys seinään ja paras sisustuskirja
Kaupallinen yhteistyö Tuuline Designin kanssa, postauksen kuvituksena käytetyt ihanat julistetaulut ovat Soilen käsialaa (aikaisemmin julkaistun Soilen tarinan voit lukea tästä). Lisäksi tämä postaus sisältää muita mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä. Kun luin muita postauksia ja ohjeita taulun ripustamiseen liittyen, havaitsin, että yleinen ongelma näyttäisi olevan, miten kiinnittää ne taulut, jotka ovat lojuneet vuoden verran lattianrajassa seinään. Varoituksen sanana, varsinkin vuokrakodeissa voi olla erilaisia sääntöjä siitä, mitä saa kiinnittää, minne ja miten. Sääntöjä ja erilaisia ohjeita voi myös löytyä omistusasunnoista, joten ensimmäinen tehtävä on selvittää asuntoasi koskevat ohjeistukset. Lisäksi on hyvä olla tietoinen sähköjohdoista ja vesiputkista sekä niiden sijainnista ja jättää se kolmen tuuman naula sekä naulapyssy käyttämättä. Taulun ripustaminen siimalla…
Modernin abstraktit sisustaulut historiallisella twistillä – ompelijan uuden kaupunkiasunnon sisustustauluvinkki
Kaupallinen yhteistyö yrityksen Tuuline Design kanssa. Hiljalleen alan olla siinä vaiheessa, siis vuoden asumisen jälkeen, että olen parhaat muuttovinkkini käyttänyt ja on uuden asunnon sisustamisen viimeistelyn aika. Sitä, kun on viimeiset 20-vuotta elänyt keskellä antiikkimäntyisiä hirsiseiniä, niin nautin suunnattomasti näistä valkeista seinistä ja mustavalkoisesta sisustuksesta pienellä twistillä. Jotta kodista ei tulisi täysin sieluton, lähdin etsimään mustavalkoisia sisustustauluja, jotka olisivat modernin abstrakteja historiallisella twistillä, vähän niin kuin tuo sohvapöydän virkkaa toimittava ateljeeompelukone. Sattumalta vielä, kun olin Tanskassa törmäsin yhden viivan piirustuksiin kollegani toimistossa ja jäin miettimään, että ovatpa ne kauniin yksinkertaisia. Hakukoneen oivallisella avustuksella löysin turkulaisen Tuuline Designin upeat viivapiirrokset, ja sattumalta samaan aikaan toisaalla Soile Timonen haeskeli itselleen yhteystyökumppania, joten…