Reading Time: 2 minutesOlen tässä melkein jokaisena aamuna kirjoittanut tunnin diplomityön johtopäätöksiä ennen töihin lähtöä. Täytyy kyllä todeta, että onhan se sellaista pakkopullaa aamupuuron kaverina. Vielä kertaalleen silmäillä jo kirjoitettua yhdeksääkymmentä sivua. Miettiä, että mitenkä minä tämän vielä kerron uudelleen ja uusin sanoin. Pohtiakin pitäisi osata ja suhteuttaa analyysin tulokset jo tehtyihin tutkimuksiin.
 |
Joskus ei vaan innosta, vaikka kuinka ois’ oikeat pelit ja rensselit. |
 |
Ei se auta toimeen on tartuttava, |
 |
pidettävä katse tavoitteessa | ja punnerrettava kerran tai kaksi. |
|
 |
Kyllä se diplomityö sieltä valmistuu ihan kuin nämä työhousutkin
– itse tehden ja kaavoittaen. (Kuvat: Juha Koivistoinen) |
Toden perään aamulla kirjoittaminen on ollut varsin antoisaa. Tiedän, että tunnin verran on tavoite lähempänä. Ainut huono puoli on hommassa vain se, että kun aivot pohtivat diplomityön käänteitä, kaikki muu laahaa perässä.
Leikkuupöydällä
90-luvulta tähän päivään -projekti on leikattu ja osittain ommeltu.
Neuloosiprojektin langat saapuivat ja iltauutisia katsella on jo muutama silmukka neulottu.