Rakas Päiväkirja!,  Vaikuttajamarkkinointi

Très chic ja neuloosiprojektin tunnelmia

Reading Time: 2 minutes
Kaupallisessa yhteistyössä Minerva kustannuksen kanssa.
 
Näin syksyn kunniaksi tuli tarjoiltua itselle ihanainen neuleprojekti. Lankat ja puikot tervehtivät aamulla töihin lähtijää ja hakeutuvat sormille, kun iltauutiset alkavat. Tämän on kuin edellisessä elämässä, projektin piti olla läpihuuto juttu, toisin kävi kuitenkin.
 
 
Äidin pikku apulaiset kerroslaskuri ja
palmikkopuikko ovat päässeet käyttöön.

Kietaisupuserosta tulee palmikkoneule

 
Alun perin valitsin itselle sopivan ja nopeasti edistyvän kietaisupuseron. Sellaista perussileää neuletta oikealla oikeaa ja nurjalla ilman koukeroita. Muutaman viikon metsästin lankoja Suomesta ja silmiini niitä ei sattunut. Lankojen valmistajalla näkyi olevan Ranskassa kuluttajille suunnattu lankakauppa. 
 
Tilasin langat ja jäin odottelemaan postipoikaa. Ei näkynyt postipoikaa eikä lankoja, vaikka sain tilausvahvistuksen ja tilauksen seurantanumeron. Sattumalta vilkaisin tiliotetta ja huomasin, että rahat olivat palautuneet tilille. Selitystä en tähän päivään mennessä ole yritykseltä saanut, vaikka heiltä sitä kyselinkin sujuvasti ihan kohdemaan kielellä.
 
On siinä koukeroita kerrakseen.
 
Kun en saanut haluamaani lankaa, katselin kirjasta ne projektit, joiden lankoja saa Suomesta. Koska lopullinen mallin valinta tuotti tuskaa, niin pyysin komeampaa osapuolta valitsemaa mallin, joka on miehen mieleen. Tiedä häntä, missä lie silmät ollut mutta puikoille laskeutui kirjan haastavin malli.
 
Yllätyslangalla neulotaan

Villa, polyamidi ja akryyli

 
Asian tekee harvinaisen hauskaksi sen, että kyselin jo aikaisemmin sujuvalla suomella kotimaiselta jälleenmyyjältä tästä langasta. Kysymykseeni, kuinka akryyli, villa ja polyamidi käyttäytyvät langassa en saanut kuitenkaan vastausta, vaikka sitä tiedustelin jo alkukesästä. 
 
Ongelmahan ei ole tuo villa ja polyamidi, sillä ne ovat hyvä pari. Villa lämmittää ja polyamidi kestää. Enemmänkin mietin akryyliä, josta voi kehkeytyä nyppyautomaatti. Toki akryyliäkin on monenlaista, osa nyppyyntyy ja osa ei. Olisi vain ollut mukava tietää, kumpaa laatua tämä on, sillä yhden mallikerran (n. 1,5 cm) neulomiseen näkyy hujahtavan tunti. Tällä tahdilla valmista on aikaisintaan jouluna.
 
yllätyspalmikoita.
Leikkuupöydällä
 
90-luvulta tähän päivään -projekti on sovitettu, joten ompelua vajaa on tämä työ. Teinkin viime viikolla toiselle asiakkaalle puuvillaiset koehousut, jotka lähetin sovitettavaksi perjantaina. Kun housut istuvat, niin sitten ommellaan välikausi- ja toppahousuja nuorelle miehelle mittojen mukaan.
 

Yhteistyössä

 

 

* Minerva Kustannus Oy
 
 
 

 
 
 
 

 

 
 

 

 

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *