Ihminen, joka vihasi käsilaukkuja

Ihminen, joka vihasi käsilaukkuja sellainen minä olen. 

Nuoruudessa, kun pyöri tallilla ei tarvinnut kantaa huolta sen enempää hiusharjasta kuin huulipunasta. Hiukset olivat mallia lättänä kypärämuotoilulla, jos halusi laittautua tehtiin ranskalainen letti. Ja huulipuna ei vain sattunut mukaan, onneksi kuitenkin pakkanen tarjosi poskipunat. 

Työelämäni aloitin tehdastyössä. Täytyy todeta, että aamuvuoroon kuudeksi mennessä aamu-uninen keskittyi heräämiseen ja yövuoroon mennessä ei vain viitsinyt. Myöhemmin pääsin toimistotöihin ja asiakastapaamiseen, jolloin oli tarvetta turvautua purnukkaan jos toiseenkin. Tiedättehän kosteusvoidetta, päivävoidetta, puuteria, poskipunaa… 

Sittemmin ulkomaanmatkoilla matkustussäännökset pitävät huolen siitä, että kaikki tykötarpeet mahtuvat litran pussiin 100 ml:n purnukoissa. Moinen pussi kulki kätevästi samaisessa tietokonelaukun sivutaskussa kuin kustannuspaikallekin. Muistan vielä lukeneeni, urani alkuvaiheessa, että tietokonelaukku ja  käsilaukku yhdessä eivät ole suositeltava yhdistelmä. Itse asiassa pärjäsin ilman käsilaukkua oikein hyvin, sillä taskut oli tehty tavaroita varten.

Kymmenen vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, että jouduin kuljettamaan mukanani Epipeniä kaiken varalta. Mokoma kynä on sen verran iso, että ei se taskuun mahdu. Ensimmäistä kertaa jouduin miettimään, että mitenkäs tuon kanssa nyt. Ratkaisut olivat moninaisia, mutta mikään ei tuntunut omalta ja aina palasin tietokonelaukkuun.

Sittemmin innostuin valokuvaamisesta ja ylimääräiset tykötarpeet mahtuivat kameralaukkuun. Huono puoli tässä ratkaisussa oli se, että kameralaukut ovat usein vielä tylsempiä kuin tietokonesalkut. Lisäksi molempien kantaminen samalla olalla oli jotenkin epämukavaa ja molemmilla olkapäillä kiikkuvat laukut toivat mieleen Kassi-Alman.

Nykyinen työni on sen verran liikkuvaista, että kameralaukun ja salkun kantaminen käy jo suorastaan työstä. Varsinkin lounaalle mennessä olen kantanut kahta puhelinta, lompakkoa ja avaimia kädessäni. Aivan oikein, se tärkein on jäänyt oman onnensa nojaan kameralaukkuun, joka on puolestaan majaillut autossa tai työhuoneessa.

Toiseksi käytännön haasteeksi on noussut kaikki tykötarpeiden sijoittaminen lounastarjottimelle. Eräänä päivänä sähläilin ruokapaikan kassalla ja pohdin, etteikö tähän olisi parempaa keinoa olemassa. Ja, voilá, yllättäen muistin, että kotona on kiiltonahkaa puolikas vuota, joka odottaa muuntumistaan laukuksi.  

Nahka oli varattu salkuksi, mutta kaavojen asettelun jälkeen totesin, ettei näytä valitsemani malli hyvältä ja vaihdoin lennosta mallia shopperiksi. Keskikokoinen shopper ei mahdu olalle mutta asettuu hyvin käteen.

Ja niinhän siinä kävi, että sainkin itselleni arkikäyttöön mieluisan laukun, johon mahtuu se kamerakin. Tosi jonkin sortin pehmusteet tähän on vielä taputeltava, sitä kameraa varten.

Tein kesäloman ratoksi videon laukun tekemisestä, ollos hyvä.

Ohje laukkuun löytyy Greet Shuiligin kirjasta Näyttävät nahkatyöt.