Olinko sittenkin se koira, johon kalikka kalahti?

Ihmettelin aattona samaan seuraan sattuneille kylänmiehille ja -naisille, että mikähän on minuun mennyt, kun suustani tipahtelee, milloin mitäkin totuuksia. Ei sen olisi niin väliä jos tipahtelisi pieniä ja sieviä sammakoita, mutta kun loikkii rupikonnia.  Kiitos vain kaikille kuuntelijoille 😉

Onni on valmiit näyttötyöt. Pehmeä ja helppohoitoinen lapsen mekko on myynnissä sisarustensa kanssa  Couturier Boutiquessa. Kuva: Juha Koivistoinen.

Freudilainen lipsahdus

Yksi lipsahduksista tapahtui, kun menin kierrätysompelun lähipäivään keväällä. Siellä toiset innostuneena tuunasivat vaatteitaan kenkiä, laukkuja, kuka mitäkin. Minä puolestaan yritin lattialla koota viiden sentin trikoosuikaleista siedettävän näköistä mekkoa ja tuskailin, ettei tästä mitään tule. Edessäni oli piirtämäni topin kaava, jonka päälle asettelin suikaleita yksi kerrallaan ja ompelin saumurilla yhteen. Koska suikaleet ovat edellisten projektien leikkuujätettä, joutui hahmotuskykyni tiukille ja kärsivällisyyteni myös, kun ei tahtonut pituus riittää.

Työn sivussa tuli puhetta siitä, kuinka kierrätysmateriaalista tehdyt vaatteet tuppaavat myös näyttämään siltä. Tähän sitten näppärästi kommentoin, että minä ainakin tarvitsen vaatteita, joita voin pitää ihmisten ilmoilla ja silloin, kun opetan. Kommenttiani seurasi tyrmistynyt hiljaisuus, joka taisi hillitä keskustelua loppupäivän.

Lipsahdus pisti naisen mietteliääksi. Kuva: Juha Koivistoinen

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa

Kun ajelin kotiin lähipäivästä, niin jotenkin mieleeni tuli sanonta koirasta ja kalikasta. Pohdin, että olinko sittenkin se koira, johon kalikka kalahti. Onko minulle tärkeämpää näyttää hyvälle kuin olla ympäristömyönteinen? Podin huonoa omaatuntoa sekä lipsahduksestani että tavoitteestani käyttää väreiltäni itselleni sopivia vaatteita. Ekovaatteet, kun tuppaavat olemaan usein vihertävän värisiä tai harmaita luonnostaan tai hyvinkin luovia ja värikkäitä kokonaisuuksia.

Luovia kokonaisuuksia. Kuva: Juha Koivistoinen

Olemme tässä pohtineet, että miten tätä kertynyttä osaamista hyödyntäisimme tulevina vuosina. Ei muuten, mutta alakerrassa on täysimittainen ateljee teollisuuskoneineen. Mokomat koneet, kun jäivät pari vuotta sitten huutokaupasta käsiin. Nyt, kun taitaisi olla jo taitokin, pitäisi keksiä vielä, mitä myytäisiin. Kun oli tuossa lauantaina luova loikoiluhetki, niin tein hieman taustatutkimusta.

Aikomus ei muutu rahaksi

Sattumalta silmiini osui parikin opinnäytettä siitä, miksi ekovaatteet eivät myy, vaikka tutkimukset antavat olettaa, että kysyntää olisi. Ongelmana on vain, että aikomus ei muutu rahaksi. Ihmiset kun tuppaavat antamaan tutkimuksissa vastauksia, joita olettavat kysyjän haluavan kuulla.

Tutkimusten yhtenä loppupäätelmäni oli, että koska kuluttajat haluavat päälleen trendikkäitä vaatteita, jäävät vääränmalliset ja vääränväriset vaatteet ostamatta. Tutkimuksissa mainittiin myös, että ekovaatteet ovat usein, sen verran rentoja, että eipä niitä juuri työelämään ujuteta. Ehkä en sittenkään ollut, niin väärässä kuin kuvittelin, totesin ilokseni.

Lopuksi paha on mennä kommentoimaan muiden tuotteita, mutta tällä kierrätysmekolla olen jo tehnyt töitäkin.

Tyylikkäästi tehty kierrätysmekko käy myös liike-elämään. Kuva: Juha Koivistoinen

Leikkuupöydällä

Leikkuupöydällä on nyt melkoisen tyhjää, siellä odottaa vain se samettinen tupakkatakki, joka on majaillut siellä kohta vuoden.

Tuttuun tapaan, tykkäämällä meistä KLIK, saat blogipostaukset suoraan omaan uutisvirtaasi.