Perjantain jälkeen sitten – arjen viikko ja Kolin ruska

Joskus elämä on pelkkää junan lattiaa ja loputonta kirjoittamista – ja elämää on vai perjantain jälkeen. Tässä viikko, jolloin ehdin hengittää vasta pilateksen ja ruskan äärellä.

Välistä on viikkoja, jolloin tuntuu, etteivät jalat kosketa maata – tai jos koskettavat, niin junan lattiaa.

Ihmettelen aina bloggaajakollegoitamme, jotka saavat aikaiseksi kolme postausta viikossa tai enemmän. Itse olen iloinen, kun saan edes yhden valmiiksi. Lisäksi kaikilla muilla tuntuu olevan elämä niin täydellistä. Ihan rehellisesti sanottuna ainakin itselläni tunnit loppuvat välillä kesken vuorokaudessa ja viikossa. Toisaalta taas joskus saa kaiken kurottua kiinni kuin ihmeen kaupalla, ja tämä mennyt viikko on siitä loistava esimerkki.

Viikon ehdottomasti paras hetki koettiin, kun lauantaiaamuna vääntäydyin mökillä lämpimistä lakanoista suoraan etäpilatestunnille. Sade ropisi meditatiivisesti kattoon ja Karjalan laulumaiden ruska helli rasittuneita silmiä. Pilates puolestaan helli kivistäviä sormia puhumattakaan ahtauttaan kirkuvista rannekanavista.

Kuinka selvitä hullusta viikosta?

Aloitetaan siis alusta. Maanantaina olin vielä mökillä ja jatkoin tiedeartikkeliluonnosten kirjoittamista apinan raivolla. Olin yhteydessä informantin kanssa, kun piti vielä tarkistaa jotain, ja samalla saimme uuden projektin ideankin. Lupasin palata asiaan seuraavalla viikolla, sillä kaiken piti olla valmista perjantaina. Ohjasin muutaman opinnäytetyöohjauksen ja jotenkin koin yhteenkuuluvuutta opiskelijoiden kanssa – mistäköhän moinen? Onnekseni olen tutkimushankkeessa mukana, jolloin puolet työajastani on juuri tätä, kunhan kirjoitelmieni aiheet liippaavat kyseistä hanketta. Kirjoitin siis koko päivän. Illalla editoin jonkun somevideon, pakkasin laukut, sillä tiistaiksi oli junaliput Turkuun Tampereen kautta.

Niinpä tiistaiaamuna istuin kuuden junassa nenä tiukasti kohti etelää. Söin aamupalaa jo ennen seitsemää ja vilkaisin läpi sen sata lukematonta sähköpostiviestiä. Pidin myös pari Teams-palaveria kollegan kanssa tulevan viikon ja ensi vuoden opetuksista. Välillä toki vaihdoin Tikkurilassa junaa Tampereelle. Tampereella kävin kuuntelemassa livenä tohtoriopintoihini liittyvän teorialuennon (tämä on sitä omaa aikaa), ihan vain todetakseni, että kaikki tehtävät, jotka piti olla tehtyinä tälle viikolle, olivat vielä tekemättä, koska ne artikkelit. Lupasin tehdä ne jossain välissä. Tampereelta otin kuuden jälkeen junan kohti Turkua, katsoin La Promesan Yle Areenasta ja olin kämpillä ennen yhdeksää. Oikaisin sängyn pohjalle ”Leelian lepotuoli” -asentoon ja jatkoin kirjoittamista.

Keskiviikkona olikin sitten muutama kokous kampuksella. Toki olin suunnitellut oikolukevani tekstejä siinä sivussa ja laittavani Wordin asetuksia oikeaan kuosiin – rivivälit ja marginaalit. No, sain työkoneesta sekä työpaikan että opiskelupaikkani pilvipalvelut niin solmuun, etten lopulta päässyt kumpaankaan käsiksi, joten keskityin kerrankin siihen, mitä joku puhui. Palaverien välissä viestintätiimimme otti minusta edustavia kuvia, sillä olen menossa asiantuntijapuhujaksi marraskuussa. Ja aivan oikein, illalla jatkoin kirjoittamista ja pidimme ohjaajan kanssa palaverin siitä, millä strategialla paperit tuupataan eteenpäin. Ai niin, ja kuljetuspalvelu toi uuden sohvan, joka tietenkin vaatii kokoamista. En kuitenkaan koskenut siihen, vaikka kuinka sormia syyhytti, sillä aivan oikein, kirjoitin puoleen yöhön saakka.

Torstaina aamulla jatkoin samaa, kunnes iltapäivällä pidin neljän tunnin etäluennon. Ja sitten taas kirjoitin, viidestä kymmeneen suunnilleen lakupussin voimalla. Vielä ennen puolta yötä sain seuraavan päivän luennon valmiiksi. Perjantaina olikin aivan täysi opetuspäivä kahdeksasta kolmeen. Onneksi meillä opetetaan tiimeissä, joten ihan yksin en ollut, ja aivan huiput vierailijaluennoitsijat veivät kuulijan mukaansa. Illalla hyppäsin junaan ja ylläripylläri, jatkoin artikkelin viimeistelyä yhdessä ohjaajani kanssa. Lopulta saimme artikkelit matkaan lähempänä puolta yhtätoista. Nyt sitten vain odotellaan korjausehdotuksia. Lähempänä kahtatoista laskeuduin määränpäähäni Karjalan laulumaile kaikkeni antaneena ja aivot tyhjinä.

Ja ei, en tehnyt joka päivä somepostausta (paitsi ne pakolliset omaan IG:hen ja asiantuntijaluennon ’tiiseri’ linkkariin). En tehnyt myöskään käsitöitä, valokuvannut, liikkunut, haravoinut, laittanut ruokaa, siivonnut, koonnut sohvaa, roikkunut somessa, töllöttänyt televisiota tai sosialisoinut kenenkään kanssa. Jokaiseen palaverikutsuun, sähköpostiin ja kysymykseen vastasin, että ”perjantain jälkeen sitten”, kuten kaikki nämä viikot vapaajaksolta töihin paluun jälkeen.

Parasta tässä kaikessa on tietenkin se, että kun tuhansien sanojen paperit saatiin liikenteeseen, voin tulevalla viikolla aloittaa myöhemmin ja lopettaa aikaisemmin. Voin tehdä hieman näitä omia hommia, ja juuri siksi hainkin seuraavaan neuleprojektiin langat lauantaina, sillä välillä pitää antaa aivojen levätä.

Ja kyllä, lauantai oli paras päivä: rentouttava pilates, Kolin ruska ja yhteinen lounas. Sunnuntaina päästiin jo sukuloimaankin. Miten sinun viikkosi sujui?