Etänä ja lähellä: Kuinka Vaate 2.0 -muotigalleria syntyi Paimion muotiviikolle
Rakas päiväkirja! Tällä viikolla Paimion muotiviikolla kuulin sanan “innovaatio” ja jäin sitä makustelemaan. Aikaisemmin viikolla huomasin Helsingin Sanomien artikkelissa, että toimitusjohtajat ovat sitä mieltä, että suomalaisten tulisi palata etätöistä konttorille, jottei yritysten innovatiivisuus kärsi. Artikkelissa, joka on maksumuurin takana, pohdittiin myös, että innovaatiot tarvitsevat toteutuakseen kahvitaukojutustelua. Näin introverttinä koen, että pahin mahdollinen paikka jonkin uuden luomiseen tai edes uuden käytännön kehittämiseen on kahviautomaatti ja avokonttori, jossa tulee keskeytetyksi jatkuvasti. Olisi kyllä kiva tietää, kuinka monta patenttia on kahvitaukojutustelun siivittämänä keksitty ja kaupallistettu. Itse väitän, että jos innovaatiot olisivat kiinni vain fyysisesti konttorilla olemisesta, niin tämänkin viikonlopun Paimion muotiviikon Vaate 2.0 -muotigalleria olisi jäänyt toteutumatta. Koko koulutuskokonaisuuden idea kehiteltiin webinaarissa, jossa…
Vastuullisuustieto muoti- ja tekstiiliteollisuudessa väitöskirjatutkijan viikko: Viikon kohokohdat ja kommellukset
Rakas päiväkirja! Siis olisi jo pitänyt arvata, että tässä käy näin! Tälle viikolle sattui niin monta kommellusta ja suuria tunteita, että kaatunut nettisivu liitännäisen päivityksen jälkeen ja se, ettei pääse sitä palveluntarjoajan hallintapaneelista korjaamaan, kohotuttaa enää vain kulmakarvoja lauantai-aamuna matkalla Turusta Joensuuhun. Joten se, mitä hyvää yritin etsiä tästä VR:n tarjoamasta menetetystä lauantaipäivästä (kts. edellinen postaus) meni harakoille, siis epäonnistui sekin. Ajattelin siis, että kirjoitan tämän blogipostauksen valmiiksi, ettei huomenna tarvitse käyttää sitä ainutta yhteistä vapaapäivää kirjoittamiseen. No, päätin sitten kirjoittaa ensin wordille koko tarinan ja toivoa, että maanantaiaamuna asia on korjaantunut. Blogin metriikoihinhan tämä tekee sitten kyllä aikamoisen loven viikonlopun aikana. Maanantaina mahanpohjassani väreili jännitys, kun matkustin Turusta Tampereelle…
Planetaarinen vaatekaappi: Rakkaudesta vastuulliseen muotiin
Kaupallinen yhteistyö Gummerus kanssa. sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä. Planetaarinen vaatekaappi -kirja on Sissi Penttilän ja Aku Varamäen käsialaa. Vaikka he ovat minulle melko uusi tuttavuus, tartuin kirjaan kollegan suosituksesta enkä katunut. Teos vie mukanaan ja lumoaa selkeällä ja inspiroivalla tekstillään. Jo esipuheessa (Penttilä & Varamäki, 2023, 10) kirjoittajat kuvaavat tavoitettaan: ”Päätämme kirjoittaa yhdessä kirjan, jollaisen haluaisimme itse lukea: ei epämääräisiä kehotuksia ja ponnetonta varoittelua, vaan selkeitä faktoja vaatekulutuksen vastuullisista rajoista ja inspiroivia vinkkejä…” Luotettavaa tietoa ja helppoa luettavuutta Kirjan selkeät tekstinsisäiset viittaukset tekevät siitä helposti lähestyttävän. Lukijana voin tarkistaa suoraan lähdeluettelosta tiedon alkuperän: onko se peräisin konsulttiyhtiön raportista, väitöskirjasta vai aikausilehtiartikkelista? Tämä ominaisuus tekee kirjasta erinomaisen kokoomateoksen esimerkiksi alempien…
Lomaviikon pohdintoja: Miksi jokaisen tulisi käydä pukeutumisneuvojalla?
Tämä postaus sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä. Tämä on yksi niistä asioista, joista olen jo pitkään halunnut kirjoittaa: Miksi jokaisen tulisi käydä pukeutumisneuvojalla edes kerran elämässään? Ja tosiaan nyt puhun ihan oikeista pukeutumisneuvojista, en netin värianalyyseistä, jotka voit tehdä netissä ilmaiseksi. Ja kyllä, tämä koskee myös meitä käsityö- ja ompeluihmisiä. Valitettavasti se, että osaa tehdä kauniita vaatteita ja asusteita, ei vielä takaa automaattisesti sitä, että itse tehdyt vaatteemme saavat meidät hehkumaan ja tuntemaan itsemme itsevarmoiksi, silloin kun sitä eniten kaipaamme. Ja jos nyt älähdit, niin hyvä, sillä silloin sinulla on mielipide asiaan joko puolesta tai vastaan, ja sen voit kirjoittaa kommentteihin tuonne alas Itse olen käynyt pukeutumisneuvojalla neljä kertaa. Ensimmäisen…
Kun Dior tyyppisestä kotelomekosta esseen väsäsin
Istun tässä ja kuuntelen, kuinka mies lusikoi suuhunsa mummon tekemää syntymäpäiväsuklaakakkua kaksosille. Vaikka silmiäni painaa väsymys ja lihaksiani uupumus niin mieleni tekee kirjoittaa. Käytännössä tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa, joko tämä kirjoittaminen toimii rentoutuksena kymmentuntisen työpäivän jälkeen tai sitten tämä on kirjallista alkusoittoa täydelliseen burnoutiin. Molempi parempi tai pahempi, molemmissa lienee lopputuloksena asioiden asettuminen oikeisiin mittasuhteisiin ainakin ajan kanssa. Dior olisi ollut niin mielissään, kun Suuren ompelukisan viidennen kauden ensimmäisessä jaksossa ommellaan hänen innoittamansa kotelomekko (wiggle/sheat dress). Muodin pioneerina Diorin tunsi suunnatonta mielihyvää, kun hänen luomuksiaan kopioitiin, joko laillisesti tai laittomasti. Ja tuo jääkaapin vierestä kuuluva ultravinkuma. Mikä ihme saa aina tuon koiran aloittamaan marinansa juuri sillä siunaamaan hetkellä, kun…
Joko Suurimman ompelukisan uusi kausi hurmasi sinutkin vai katosiko se tutkastasi?
Niin paljon kuin minäkin televisiota katson ja ompelusta kirjoitan, niin jäi Suuren ompelukisan viidennen kauden aloitus kokonaan tutkani ulkopuolelle. Silmiini ei sattunut puffin puffiai tai mainostrailerin pätkää. Sen sijaan trailerit Sohvaperunoiden uudesta kaudesta osuvat silmääni aivan väkisin. Onhan se elintärkeää, tietää satunnaisen suomalaisen satunnainen mielipide temppareista tai kaunareista ettei aivan sanattomaksi jää (virtuaali)kahvitauolla. Minulle tuli ihan sellainen fiilis, ettei (koti)ompelijoiden surautusten oleteta nostattavan mielipiteitä kansan syvissä riveissä. Sinänsä sääli, sillä vuosisatojen aikana kun vaatteilla ja asusteilla on ollut tapana herättää kiivaitakin mielipide-eroja. Milloin helmat ovat olleet liian lyhyet, leski on vaihtanut surupuvusta arkipukuun turhan aikaisin tai aviovaimo on unohtanut peittää hiuksensa. Nyt puolestaan pohditaan, onko neitseellisen vaatteen ostaminen isompi ympäristörikos…
Ihminen, joka vihasi käsilaukkuja
Kaupallisessa yhteistyössä Minerva kustannuksen kanssa. Ihminen, joka vihasi käsilaukkuja sellainen minä olen. Nuoruudessa, kun pyöri tallilla ei tarvinnut kantaa huolta sen enempää hiusharjasta kuin huulipunasta. Hiukset olivat mallia lättänä kypärämuotoilulla, jos halusi laittautua tehtiin ranskalainen letti. Ja huulipuna ei vain sattunut mukaan, onneksi kuitenkin pakkanen tarjosi poskipunat. Ihan itte tein. Ilman käsilaukkua pärjää kyllä Työelämäni aloitin tehdastyössä. Täytyy todeta, että aamuvuoroon kuudeksi mennessä aamu-uninen keskittyi heräämiseen ja yövuoroon mennessä ei vain viitsinyt. Myöhemmin pääsin toimistotöihin ja asiakastapaamiseen, jolloin oli tarvetta turvautua purnukkaan jos toiseenkin. Tiedättehän kosteusvoidetta, päivävoidetta, puuteria, poskipunaa… Sittemmin ulkomaanmatkoilla matkustussäännökset pitävät huolen siitä, että kaikki tykötarpeet mahtuvat litran pussiin 100 ml:n purnukoissa. Moinen pussi kulki kätevästi samaisessa tietokonelaukun…
Nyt on takki tyhjä, onneksi on mekko
Viimeiseen vuoteen olen saanut kiinni monta unelmaa ja unelmanpoikasta, että ei oikein sanotuksi saa. Osa on toteutunut pitkän haaveilun ja suunnittelun jälkeen. Osa mahdollisuuksista on tipahtanut täysin odottamatta, ei ole kun vain tarvinnut tarttua tarjoukseen. Toki on siellä vielä muutama unelma tilauksessakin. Parasta kaikista Vietimme viikonloppuna kaksosten lakkiaisia. Muistan, kun aikoinaan teini-iässä pohdin, että olisihan se mukava olla täysi-ikäisten lasten äiti nelikymppisenä, jolla on yli kymmenen vuoden työkokemuksella ja akateemisella loppututkinnolla. Siinä sitä istuin juhlasalissa ja katselin kameran linssin takaa, kun nuoriso haki ylioppilaslakkinsa. Tajusin hätkähtäen, että teinivuosina asettamani tavoite heitti vuodella ja yhdellä avioerolla. Olisin ehkä liikutuksesta kyyneleen vuodattanut, mutta en voinut, kun piti zoomata. Käytännössä kolme…
Kesämekkoa, some-koulutusta ja trendejä
Mistä se johtuu, että välistä on niin paljon tekemistä, että ei tiedä mistä aloittaisi? Välillä on taas hiljaista kuin huopatossutehtaalla ja pitää ihan keksiä tekemistä vapaa-ajalle. Viime viikko oli yhtä vilkas kuin edelliset, alkuviikosta kirjailin paikallislehteen kolumnia ei:n sanomisen tärkeydestä. Se on kuulkaas joskus melkein tekemätön paikka tuo 2500 merkkiä, kun tyhjän paperin kammo iskee. Sieltä se vaan teksti jälleen syntyi, kun aikansa tikisti ja näyttöä tuijotti. Tiistaina olin opettelemassa henkilövideon kuvauksen saloja ja torstaina puolestaan käytiin läpi tuotevideon tekemistä. Molemmat päivät olivat jatkoa aikaisemmalle some-markkinointikoulutukselle (KLIK). Hauskinta koulutuksessa oli kouluttajan epäuskoinen ilme, kun me keski-ikäiset kuorossa vakuutimme, että meillä ei ole YouTube -kanavaa, jota päivitämme säännöllisesti. Tilaisuus oli…
Kierrätysvaatetta stailattuna ja sovituskuvin
Nyt on kyllä lyhyesti virsi kaunis. Työt ovat lähteneet hyvin käyntiin ja meinaavat viedä mennessään, joten näiden kirjoitusten kanssa on pientä viivettä. Lienee tuo kuitenkin hyvä merkki uudessa työssä, että on halua uppoutua tekemisen riemuun. Viikonloppuna pyörähdin Kuopiossa oppimassa asusteiden käytön alkeita – huiveja, koruja ja laukkuja. Virkistin osaamistani visuaalisesta myyntityöstä ja nappasin mukaani värianalyysitarpeet. Sunnuntai meni sitten perheen miehille värianalyysejä tehdessä – talossa löytyy kaksi kevättä ja yksi kesä. Ilmeisesti pitäisi kohta elää niin kuin opettaa, sillä pukkaa omaa näyttöä lauantaille. Vuorossa on värianalyysin tekeminen asiakkaalle opettajan valvovan silmän alla. Suunnitelma on mielessä mutta kirjallinen ilmaisu vielä aivoissa matkalla paperille mutta onhan tässä vielä aikaa 😅 kait. Ohessa siis…
