
Kuvaessee: Sunnuntai-ilta, salamavalo ja sininen neule
Sunnuntai-ilta on hiljainen hetki ennen uuden viikon alkua. Keittiössä keitän iltateetä, pesen viimeiset kupit ja samalla harjoittelen salamavalon käyttöä. Sivutoimisen kirjoittajan arjessa sisältö syntyy siellä, missä elämä tapahtuu – usein kotona, villatakki päällä ja kamera kädessä.

Tällä kertaa päälläni on itse koneneulottu sininen jakku. Se syntyi rivi riviltä neulekoneella ja on tehty juuri tällaisia iltoja varten.
Mielestäni sunnuntai-illassa on oma, hieman haikea rytminsä. Se ei ole enää viikonloppua, mutta arki ei ole vielä täysin alkanut.

Tänä iltana meidän keittiössämme valo välähtelee kirkkaasti, melkein liian kirkkaasti. Salamavalo pysäyttää hetken: tiskipöydän, kupit, puisen lattian, maton raidat.
Harjoittelen sen käyttöä samalla, kun teen iltateetä.
Meidän arjessamme sisältö ei useinkaan synny studiossa vaan keittiössä, olohuoneessa ja joskus lattialla istuen. Siksi opettelen kuvaamista siellä, missä kulloinkin olen.
Niin syntyi tämä kuvasessee.

Päälläni on sininen villatakki. Se ei ole kaupan rekiltä ostettu, vaan syntynyt neulekoneella alakerrassa, kerros kerrokselta. Koneneulonnassa on oma logiikkansa – rytmi, jossa käsityö ja kone tekevät yhteistyötä. Nautin siitä, kun työ etenee joutuisasti ja säilyttää silti käsityön tunnun.
Hihansuissa kulkevat raidat ovat pieni yksityiskohta. Kun teen vaatteen itse, jokainen ratkaisu on tietoinen: väri, rakenne, pituus, istuvuus.
Se on käyttöesine, joka kantaa mukanaan tekemisen tunnetta ja muistoa.
Sunnuntai-ilta jatkuu. Avaan läppärini hetkeksi lattialla, maton päälle. Johdot kiertyvät räsymaton raitoihin.
Parhaat ajatukseni eivät aina synny työpöydän ääressä.
Joskus ne syntyvät keittiön lattialla.
Nostan katseeni hetkeksi. Käsi jää leuan alle. Se on pieni tauko, joka tulee itsestään. Sunnuntai-illassa on aina välitila – viikon ja seuraavan välissä oleva hengähdys.

Usein juuri silloin mieleeni syntyy seuraava käsityöidea.
Keittiön valo syttyy vielä kerran. Teevesi kiehuu. Salamavalo välähtää vielä kerran – harjoituksena, kokeiluna, dokumenttina meidän arjestamme.
Hetki hetkeltä lempineuleeksi muuttuva sininen neuletakki pysyy päälläni koko illan.
Juuri tällaisia hetkiä varten teen käsitöitä: en juhlaa varten, vaan arkea varten.
Ja joskus sunnuntai-illassa arki tuntuu yllättävän hyvältä.

Lähde:
Ceramic Blues. (2026, helmikuuta 17). Simply Knitting, (February 2026), 14–19.



