Kirpputorilöytö Turun keväässä Uusi

Olen jo kymmenen vuotta seurannut vaikuttajien blogigenreä ja pohtinut, miksi esiteltävien vaatteiden ja asusteiden täytyy lähes aina olla uusia — kaupasta ostettuja tai ainakin itselle uusia kirpputorilöytöjä. Vaatteet nähdään kerran, minkä jälkeen ne katoavat kuvastosta lähes kokonaan.

Eihän kukaan meistä enää oikeasti osta tai valmista vaatetta vain yhtä videota tai postausta varten ja jätä sitä sitten unholaan. Vai tekeekö sittenkin?

Miksi vaatteet jäävät käyttämättä?

Toki itsellekin mahtuu väliin niitä harakiri-ideoita, jotka eivät käytännössä toimikaan ja jäävät siksi käyttämättä. Se riski kuuluu tuotekehitykseen: protot ovat protoja, ja seuraava versio on yleensä parempi, jos sinne asti päästään. Nostalgiaan liittyvät vaatteet ovat tietenkin asia erikseen. Itsellänikin rakkaudella tehdyt juhlavaatteet, ompelijan ammattitutkinnon aikaiset jakut ja viimeisimpänä itselle ommeltu hääpuku saavat vielä hetken asua kaapissa.

Vai onko syy sittenkin siinä, etteivät omat tekemät tai kirpputorilta löydetyt vaatteet tunnukaan lopulta omilta — sellaisilta oikeilta pitovaatteilta?

Silloin vaatteet jäävät kaapin perälle tai palaavat pahimmillaan yhden käyttökerran jälkeen kiertoon Vintediin, postikuskien kumipyörien kuljetettaviksi ja kasvattamaan tuotteen hiilijalanjälkeä entisestään.

Jokaisella meistä on oma oppikäyränsä myös vastuullisuuden kanssa. Jokainen on tehnyt virheensä niin yksilönä kuin yhteiskuntanak. Minullakin, 80–90-luvuilla nuoruutensa viettäneellä, on varmasti ollut omat ostoshetkeni silloin ja sen jälkeenkin.

Kaikkein eniten harmittavat kuitenkin ne lukemattomat kankaat, jotka ehdin käyttää ja pilata ennen kuin oikeasti opin ompelemaan itselleni istuvia vaatteita. Nyt, kun kaavat osuvat kohdilleen kaipailen enää sopivia värejä.

Miten värivuodenaika vaikuttaa vaatevalintoihin?

Nykyään kiinnitän vaatteissa huomiota ennen kaikkea siihen, toimivatko ne oikeassa arjessa — ja siihen, sopiiko niiden väri omaan väritykseeni, varsinkin kasvojen lähellä. Mukaan lähtee harvoin enää mitään unelmavaatetta ilman selkeää käyttötarkoitusta tai paikkaa vaatekaapissa.

Olen värivuodenajaltani kesä, joten väripalettini toimii parhaiten viileissä, siniseen taittavissa sävyissä. Mitä kauempana ollaan lämpimästä kananmunankeltaisesta tai räväkästä oranssista, sitä parempi. Jos joudun valitsemaan kellertävämmän sävyn, varmistan yleensä, että kasvojen lähelle löytyy jotakin viileää tasapainottamaan kokonaisuutta.

Tosin siinä kohtaa joudun usein tinkimään yhdestä asiasta: kietaistu huivi saa lyhyen kaulani näyttämään entistä lyhyemmältä. Aina ei vain voi saada kaikkea.

Sama ajattelu pätee nykyään myös kankaisiin ja lankoihin. Jos väri ei tunnu omalta, jäävät ne yleensä ostamatta.

Uskon, että moni kaappiin hautautunut vaate on jäänyt käyttämättä juuri siksi, ettei se saa silmiä syttymään peilin edessä.

Kirpputorilöytö, joka jäi oikeasti käyttöön

Välillä onnistun kuitenkin löytämään itselleni täydellisesti sopivan sävyisen kappaleen, kuten tämän kaulahuivin, jonka ostin vuosia sitten Torista jo ennen Vinted-buumia. Netistä tilatessa sävyjen kanssa on aina pieni arpapeli, sillä kuvien värit vääristyvät helposti etenkin keinovalossa. Tällä kertaa kuitenkin osui.

Tuossakin huivissa olisi hyvin voinut olla kellertävä sininen, mutta onneksi ei ollut. Siksi tuotteet olisi hyvä kuvata aina luonnonvalossa — silloin sävyt toistuvat edes hieman lähempänä todellisuutta.

Nyt olen päätynyt siihen, että kun näitä arjen kuvia otetaan, sama huivi saa näkyä useammassakin kuvassa ja tarinassa. Niinhän se oikeassakin arjessa menee: vaatteet kulkevat mukana päivittäin, eivät vain kameran edessä.

Siksi tätäkin huivia on stailattu sekä punaisen että perinteisen sinisen takin kanssa — sen saman sinisen takin, joka on ollut käytössä jo ainakin kymmenen vuotta.

Sävy sävyyn -yhdistelmät toimivat lähes aina. Ne ovat turvallinen, mutta toimiva valinta. Ja välillä trenditkin osuvat kohdilleen, kuten nyt, kun punainen ja sininen tekevät jälleen tuloaan myös Suomen massamarkkinoille.

Saan siis käyttää tätä väriyhdistelmää hyvillä mielin vielä ainakin muutaman vuoden ennen kuin se alkaa näyttää auttamattoman vanentuneelta.