Ainoa todellinen luksus on itse tehty: Miten Armanin filosofia innoittaa käsityöläistä?

Rakas päiväkirja! Ompelin tässä ihanasta suklaanruskeasta kankaasta pitkät housut, koko viikonlopun. Sinänsä harvinaista, että oli aikaa keskittyä ja kaavakin oli valmiina. Onnekseni olin yli vuosi sitten tehnyt samaisesta kaavasta koeversion vanhasta lakanakankaasta pitämääni housukurssia varten. Näin sain inspiraation iskettyä varmistettua, että peruskaava istuu vielä riittävän hyvin, ennen kuin upotin sakset kankaaseen.

Ompelutarina: Löytöjä kangaskaapista

Tämä on jälleen näitä ompeluprojekteja, joiden kangas on odottanut ainakin sen kaksikymmentä vuotta kaapissa koskemattona. Kyseessä on aivan ihana suklaanruskea villakangas, jonka ostin vielä edellisessä elämässä, silloin, kun Keskinen myi jonkun suomalaisen takkitehtaan jämiä. Keräilin erinäisiä villakankaita, jotka tuntuivat laadukkailta, silloin vielä kouluttamattomiin sormiini. Hyvä, että hamstrasin näitä kankaita, sillä opiskelujen aikana innostuin tekemään niistä sekä ”harmaan viehätyksen” että suklaanruskean talvitakin. Noilla takeilla on nyt menty kohta kymmenen vuotta. Ruskea takki alkaa olla jo niin kulunut, että pitää kohta ommella uusi, mutta onneksi sain lahjoituksena jo edesmenneen räätälin kangaspakkoja, joten laadukkaita villakankaita on ateljee täynnä.

Tämä housuiksi päätynyt kangas oli selkeästi jonkin sortin leikkuujäte, josta oli tehty jotain sillä tehtaalla. Sain etukappaleet tehtyä kokonaisina, mutta takakappaleet jouduin leikkaamaan poikki polvesta, sillä palasen leveys ei riittänyt neljään täysipitkään lahkeeseen. Olen ommellut ennenkin housuja, mutta jotenkin niistä ei ole tullut mieluisia, vaikka kuinka olen niitä omilla mitoilla tehnyt. Nyt kuitenkin kaikki napsahti paikoilleen: kaava, materiaali ja epämääräisen palasen riittävyys. Jos lahkeet olisivat olleet yhtään pidemmät tai leveämmät, hommasta ei olisi tullut mitään, sillä kangas oli loppunut kesken – varsinainen onnenkantamoinen.

Taitava ratkaisu: Kun kangas loppuu kesken

Tunsin itseni hieman kerettiläiseksi, kun leikkasin takakappaleen polvitaipeen kohdalta poikki. Se ei ole itsestään selvä ratkaisu suorissa, klassisissa housuissa. Koska olen ommellut housuja harvemmin, kaivoin kirjahyllystäni vuodelta 1979 olevat housujen muotoprässäyksen ohjeet. Villa on siitä hyvä materiaali, että sitä voi venyttää ja supistaa ihan höyryttämällä ja prässäämällä. Parasta tässä on, että en ikinä aikaisemmin ole näitä prässäyksiä harjoitellut, joten hieman vaati uskallusta heittää ainut kangaspala käsittelyyn. Mutta niin vain villa antoi periksi, ja sain etukappaleeseen venytettyä tilaa pohkeelle ja säären puolelta supistettua. Vastaavasti venytin takakappaleen haaran kohtaa keskitakasaumasta ja supistin istumalihasten alta, sekä venytin pohkeen kohdalta ja supistin säären kohdalta. Ja tietenkin tämä kaikki tehtiin silitysliinan läpi, ettei villakankaaseen tulisi kiiltoa. Nämä eivät ole täydelliset, mutta kehtaan kyllä käyttää niitä päivätöissä, ilman että ne huutavat ”itse tehty”.

Oppimisen ilo: Pienet yksityiskohdat

Samalla opin uuden tavan ommella vetoketjun parilla ompeleella kiinnitettyä. Ja sain kerrankin ommeltua vyötärölle kiinteän vyön ja siihen oikeankokoiset vyölenkit kesällä lentokentältä ostamaani vyöhön. Tiesitkö sinä, että valmiiden vyölenkkien tulee olla sentin isommat kuin vyö? Tämä oli jotenkin uutta tietoa, jota en muista oppineeni ainakaan näitä moninaisia tutkintoja suorittaessani. Nuo kirjat jäivät käsiini erään kiertotalousateljeekoneen ostoreissulta, kun olivat jo menossa roskiin vanhoina ja hyödyttöminä. Minua aina niin kovin säälittää, kun jokin alan opus joutuu hukkaan. Alan koulutus näyttää nyt hiljalleen ajautuvan alas, ja ne vanhan kansan opettajat, joilla nämä taidot olivat selkäytimessä, alkavat olla jo eläkkeellä ja kirjat roskissa. Paikalla olevat opettavat vanhoista vaatteista uusia kiertotaloustuotteita ja kirjontaa käsin ja koneella. Välillä teollisuuskoneet pölyttyvät nurkassa, kun kotikoneet saavat käyttötunteja.

Käsityötaidon tulevaisuus: Sattuma vai suunnitelma?

Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että parsitaan ja paikataan ja tutustutaan erilaisiin koneisiin. Olen kuitenkin huolissani siitä, että ompeleva teollisuus ei saa osaavaa työvoimaa teolliseen tuotantoon koulusta valmiina, kun me ”wannabe-ammattilaiset” juostaan trendien perässä. Olin siinä onnekkaassa asemassa, että yksi ensimmäisistä opettajistani oli perehtynyt perinpohjaisesti villajakkujen ompeluun, joten opin prässäämään ja höyryttämään villakangasta. Sattumalta juttelin hänen kollegansa kanssa kerran kahvitauolla, ja hän, pukutehtaalla töissä ollut, kertoi sitten villahousujen muotoprässäyksestä. Ilman tätäkään keskustelua en olisi edes osannut kaivata saati arvostaa näitä melkein viisikymmentä vuotta vanhoja ohjeita. Mielestäni tämän alan tiedon ei pitäisi siirtyä eteenpäin sattumusten kautta, vaan jollain pitäisi olla jokin suunnitelma.

Ajaton eleganssi: Armanin perintö

Ilman hyvää osaamista ja käytännön tekemistä yrityksemme eivät ponnahda maailman maineeseen, eivätkä laadusta maksavat asiakkaat löydä meitä, jos suunnitellaan samaa mitä muutkin ja teetetään mahdollisimman halvalla missä milloinkin. Mielestäni ei ole sattumaa, että tällä viikolla menehtynyt italialainen Giorgio Armani nousi maailman tietoisuuteen tekemällä klassisesta uuden version. Italia on yksi niistä maista, joissa on pitkät perinteet käsillä tekemisessä. On mielestäni helpompi laittaa alan perinteitä uusiksi, kun tietää ensin ne perusteet, joita muokata. Niinhän se Armanikin uudisti klassisen puvun ja teki siitä rennomman, ja kaupallisti samalla hiljaisen luksuksen (”quiet luxury”), jonka isäksi hänet on myös tituleerattu. (Remembering Iconic Designer Giorgio Armani and His Lasting Impact on Fashion, 2025) Samasta trendistä me monet ammennamme kukin tavallamme, sillä se myy ja todennäköisesti myy pitkään.

Huolimatta siitä, että suomalaiset pukeutuvat mielellään trikooseen ja rentoihin vaatteisiin, kaikki muut eivät tee niin. Kansainvälisillä kentillä liikuttaessa on hyvä omata ainakin se yksi jakku ja yhdet suorat klassiset housut, vaikka hieman trendikkäämmällä leveämmällä lahkeella ja hiljaisen luksuksen neutraaleissa väreissä. Ruskea on trendannut housuvärinä jo pitkään Euroopassa. Ainakin Englannissa se oli Googlen mukaan korkeimmillaan sitten vuoden 2004. Ja mikä parasta, ruskean kanssa käy sävystä riippuen melkein mikä tahansa väri, sillä se syntyy sekoittamalla väriä ja sen vastaväriä toisiinsa.

Tämä on mielestäni on se suurin oppi, joka minun on ollut vaikea sisäistää. Vaikka maailman muoti muuttuu, jotkin asiat kestävät. Armani todisti, että hiljainen, ajaton eleganssi, joka perustuu laadukkaaseen materiaaliin ja tinkimättömään ammattitaitoon, on aina arvossaan. Meillä suomalaisilla on perinne hallita materiaaleja ja prosesseja – perinne, joka on arvokkaampi kuin mikään hetken trendi. Nyt on aika kaivaa kaappien aarteet esiin, luottaa omaan osaamiseen ja uskaltaa yhdistää vanhat, hyväksi todetut tekniikat moderniin näkemykseen. Sillä todellinen hiljainen luksus ei ole jotain, mitä ostat kaupasta, vaan jotain, jonka luot itse. Se on ainutlaatuista, kestävää ja kertoo tarinan. Sinun tarinasi.

Lähde

Remembering iconic designer Giorgio Armani and his lasting impact on fashion. (2025, syyskuuta 4). PBS News. https://www.pbs.org/newshour/show/remembering-iconic-designer-giorgio-armani-and-his-lasting-impact-on-fashion