Juhannussaunassa ei lehdet lennä vihtoessa
Kaupallisessa yhteistyössä Taito Etelä-Pohjanmaan & Rustoopuorin kanssa. Meni meillä komeamman osapuolen kanssa aikataulut ristiin aattona. Lämmitämme sitten juhannussaunan nyt sunnuntaina. Sietääkin lämmetä, kun vihtakin valmistui vasta tänään. Rustoopuorin ohjeilla syntyi Veera pellavalangasta ikivihta Viiden millin virkkuukoukulla ja Taito Etelä-Pohjanmaan ohjeita seuraten valmistui ikivihta. Ikivihdasta eivät lehdet lennä eikä risut raavit. Oletuksena tietysti on, että rouvan päättelyt kestävät, ja ettei virkkuukoukku tai parsinneula unohtunut varren sisään. Se on muuten komeamman osapuolen testivuoro ensin. ? Ompelijan seikkailut virkkuuntimaassa Ompelija eksyi virkkuuntimaahan ihan puolivahingossa. Sattui Rustoopuorista jo vuosia sitten silmään tämä tuote, mutta aika ei riittänyt toteuttamiseen. Nyt sitten tänä keväänä mahdollistui tämän Pellavaisen saunavihdan (Saunavihdan löydät täältä) testaaminen yhteistyössä Taito Etelä-Pohjanmaan kanssa. …