
Kun mökki kutsuu ja työt odottavat: Ajatuksia loman kynnyksellä
Rakas päiväkirja! Elämme parhaillaan viimeistä työviikkoa ennen ansaittua vapaajaksoa. Vielä alkuviikosta istuin tiukasti työn touhussa Turussa. Keskiviikkona, juuri ennen junamatkaa, osallistuin hanketyöpajaan, johon olin valmistautunut lukemalla lähes sata artikkelia viimeisten viikkojen aikana. Kun tiistaina saavuin kotiin illalla, väsymysitku ei ollut kaukana, ja keskiviikkona nukahdin junaan jo ennen Saloa.
Kaavoihin kangistumatta kasvaa blogista julkaisuksi
Oletko jo huomannut, että ’Kaavoihin Kangistumatta’ on ottanut merkittävän harppauksen eteenpäin? Blogimme on saanut oman, maagisen numerosarjan ylätunnisteeseen – ja kasvanut näin rakkaasta blogista viralliseksi julkaisuksi! Tämä on ollut pitkäaikainen haave ja samalla vahva osoitus siitä, että otettamme arvostetaan ja osaamistamme tunnustetaan. Minusta, bloggaajasta, on nyt tullut vastaava toimittaja, ja tutut ’Rakas päiväkirja’ -postaukset muodostavat jatkossa pääkirjoituksen.
Olemme nyt virallisesti käsitöihin erikoistunut julkaisu, joka kirjoittaa käsityöllisestä elämäntavasta, itse käsitöistä ja tyylistä. Vaikka olemme jo tähänkin asti noudattaneet journalistin ohjeita, on se nyt itsestään selvä velvollisuus eikä enää vain valinta. Lisäksi toimintaani vastaavana toimittajana ohjaa vahvasti akateeminen etiikka (TENK), sillä tohtoriopinnot tutkijakoulussa tuovat mukanaan mm. vaatimuksen lähdeviitteistä. Näin pyrimme tarjoamaan aina luotettavaa ja hyvällä maulla kirjoitettua tietoa, niin aiheesta kuin sen vierestäkin.
Samalla ilolla voimme kertoa, että laajennamme vapaaehtoista toimitustamme: yhden naisen harrasteesta muotoutuu hiljalleen pariskunnan yhteinen projekti! Olemme tästä lähtien avoimia myös lukijoiden artikkeliaihe-ideoille ja valmiillekin kirjoituksille – loistava mahdollisuus harjoitella kirjoittamista ja tulla osaksi yhteisöämme.
Viimeiset työpäivät maalaismaisemassa
Olipa ihanaa herätä aamulla antiikkimäntyisten seinien ympäröimänä, männyn tuoksu sieraimessa. Ensimmäinen kahvikuppi lakanoiden välissä toi päiviin jo hiukkasen rentoutta ja alkavan vapaajakson tunnetta. Yöllinen matkustaminen painoi tosin vielä silmiä ja haukotuksia tuli tiuhaan, kun käynnistin koneen hieman ennen kahdeksaa ja aloittelin ensimmäisiä työpalavereita ennen lukuvuoden loppua. On varsin mielenkiintoista, kuinka sitä pystyykin keskittymään tekemiseen siitä huolimatta, että vihreä luonto ja villiintyneet voikukan kukinnot olivat tervehtineet mökille yöksi palannutta.

Sen verran väsymystä on ilmassa, että puutarhatyöt saavat toistaiseksi pärjätä ulkona ilman kurinpitoa – ei vaan jaksa eikä huvita, vaikka pitäisikin. Tiedostan kyllä, että kun tarve saada jotain valmiiksi on suuri, keskittyy itse asiaan. Silloin erilaiset lillukanvarret jäävät välistä ja aiotut asiat tulevat tehdyksi. Millaisia stressireaktioita sinulla on?
Mökki – Pyhättö vai Painajainen?

Kyllähän nämä voikukkien iloiset kekkerit muistuttavat hyvin mökkielämän ihanuudesta. Tuossa muutama viikko sitten, kun kävimme pikaisesti täällä, tontilla jo ennen taloa asuneet muurahaiset olivat päättäneet oikaista talon eteisen poikki suorassa parijonossa. Siinä on vasta etäsuhteen romantiikka parhaimmillaan, kun puolen yön kieppeillä,hieman viileähkössä talossa, pohdiskellaan muurahaisyhdyskunnan uudelleenreitittämistä imurin ja ei niin luontoystävällisten aineiden kanssa. Onneksi olivat ottaneet opikseen, ja nyt meitä tervehti muurahaiseton torppa. Viimeisten vuosien aikana on tullut istuttua sohvalla itseään lepuuttavan ampiaisen päälle ja kaivettua hirrenvarausten välistä torpan sisään tulleita talitiaisia ilmalämpöpumpusta yhdessä asentajan kanssa. Luonto tuntuu tunkevan sisälle hyvinkin päämäärätietoisesti.
Onneksi kohta saa keskittyä täällä yhdessä olemiseen ja asioiden hoitamiseen kohdilleen. Kesäksi on tosin tiedossa tiedeartikkelien kirjoittamista ja yksi uusintanäyttö. Näiden jälkeen voikin sitten keskittyä itsensä kuuntelemiseen, rentoutumiseen ja hyötyliikuntaan tuolla puutarhapuolella. Enkä malta odottaa pitkiä aamu-unia ja käsityökirjojen selailua aamutuimaan. Millaisia suunnitelmia sinulla on kesäksi, kun olet lähettänyt sen viimeisen työsähköpostin?




