Rakas Päiväkirja!

Syksyn tulessa joutsenia ja ompelijan onnea

Reading Time: 2 minutes

Joillekin joutsenet merkitsevät ikuista rakkautta. Meille joutsenet ovat merkki lähestyvästä talvesta, joka tuo tiellemme kinoittain lunta ja kovia pakkasia. Arkiliikuntaa sanoisi moni, bloggaaville yksilöille talvi tietää hyytäviä kuvaussessioita.

Itse tehden leggarit ja treenipaita. (Kuva: Juha Koivistoinen)
Käsistään kätevien ihmisten puuhamaassa tuli mieleen, että ulkoilmakuvauksille täytyy olla lämpimämpikin vaihtoehto. Nopeasti katseet kääntyivät kohden leikkuutilan vapaata seinää. Saisikohan siihen jotain? 

Ompelijan onnea

Piti viikonlopun ompeluprojektin olla läpihuutojuttu. Listalla olivat ihan vaan leggarit  ja treenipaita. Leggarien kaavakin oli jo valmiiksi testattu, joten valmistusaikaa varasin ruhtinaallisen varttitunnin. 
Teollisuussaumuri nakutti kuin käkikello ja  leggarien vähäiset saumat saumautuivat vauhdilla. Koska  en omaa teollista peitetikkonetta, jouduin tyytymään monitoimisaumuriin. Hujahti eilen illalla tunti jos toinenkin eikä valmista syntynyt.
Peitetikin nurjapuoli oli, mitä oli
En myöskään kirjoittanut postausta, sillä mitä olisin kirjoittanut. Siitäkö, että miten ihana on purkaa ja keriä. Kuinka mikään kotikone ei vedä vertoja teollisuuskoneelle?
parempi
Maanantai-iltana uusilla aivoilla ja uusilla kujeilla kotisaumurikin asettautui  kohdilleen. Joko osuivat kujeet kohdilleen tai kone halusi välttää kierrätykseen joutumisen. Vieläkään en oikein tiedä, mitä tapahtui mutta lopulta onnistuin riittävän hyvin.
Kaiken lisäksi säätöhetkeä häiritsi ulkoa kuuluva kaakatus. Eilen, kun piti hengähtää välillä, niin nappasin kaakattajista kuvia – ihan omalta pihatieltä. Eihän noille nyt voi  vihainen olla,vai voiko.

Leikkuupöydällä
90-luvulta tähän päivään -projekti on sovitettu, joten ompelua vajaa on tämä työ. Teinkin viime viikolla toiselle asiakkaalle puuvillaiset koehousut, jotka lähetin sovitettavaksi perjantaina. Housut istuivat, joten vuorossa on  välikausihousujen ompelua nuorelle miehelle mittojen mukaan.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *