Opas täydelliseen neulottuun lierihattuun naiselle modistin opein: askel askeleelta
Pitkästä aikaa sain yhdistettyä itselleni kaksi rakasta käsityötekniikkaa: neulomisen ja päähineiden valmistamisen. Kun olen viime aikoina keskittynyt pääasiassa ompeluun ja kaavoituksen opetteluun, on neulominen jäänyt vähemmälle. Tämä on sinänsä yllättävää, sillä olen osannut neuloa käsin jo ennen peruskouluun menoa. Muistan vieläkin, kuinka turhauttavalta tuntui kolmannella luokalla, kun piti neuloa lapaset…




