Ei oppi ojaan kaada, eikä tieto tieltä työnnä
Törmäsin eräänä päivänä ihmiseen, joka kehotti asettautumaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Hän lisäsi vielä, että ainakin kaksi kertaa viikon aikana. Kantavana ajatuksena on, että silloin oppii parhaiten. Ei oppi ojaan kaada, eikä tieto tieltä työnnä, sanotaan. Ei ehkä tieltä työnnä, mutta hyvin ovat lenkkeilyt jääneet kaikenlaisen opettavan touhuamisen jalkoihin. Tuntuu, että monta itselle tärkeää juttua meinaa jäädä tekemättä, kuten tämän blogin kirjoittaminen. Viimeistä näyttöä pukkaa kierrättäen Maanantaina suuntasimme auton keulan kohti Kuopiota. Pitelin saldovapaita maanantain ja tiistaina. Tarkoitukseni oli viimeistellä oma poronnahkamekko liimaamalla helma, mutta jäi mokoma toisen auton hattuhyllylle. Totesin sadatellen, että sinne jäi eikä valmistu ja aloitin viimeisen näytön kaavoittamisen. Ompelijakisälliopinnoistani uupuu enää yksi näyttö. Viimeisenä näyttönä on erikoismateriaalit.…