Terveisiä Italiasta
Olen lomaillut ja kuvaillut kuluneen viikon Amalfin rannikolla Positanossa. Vaikka tässä nyt lomalla ollaan, niin ei koira karvoistaan pääse. Kuvaamisen ohessa kävin tutustumassa Positanon johtavaan pellavavaatevalmistajaan Mastro Modaan. Neljän veljeksen 80-luvulla perustamalla Mastro Modalla on ompelimon lisäksi oma liike Positanossa. Tuotemerkkiä viedään ympäri maailmaa muun muassa Uruguaihin ja Amerikkaan. Pääsosin tuotteiden myynti tapahtuu alan messuilla, esimerkiksi Pariisissa, joissa kauppojen sisäänostajat tekevät hankintojaan. Maestro itse Muotia Positanosta Mastro kesä ’17 Itse Mastro Modan kuvaa tyyliään nuorekkaaksi, innovatiiviseksi ja elegantiksi. Toisaalta tyyliä voi kuvailla myös hipahtavaksi ranta -ja kesätyyliksi. Mielestäni kauneimmissa malleissa kangas oli leikattu vinoon, jolloin pellava laskeutui kauniista eikä pönöttänyt. We decided to create a fashion that knows how to express…