
Joensuun Eliel yllätti – Pohjois-Karjalan museon näyttelyt JOKI, Karjalan neito ja Folkfloristin kellari
Otetaan tähän väliin hetki matkailua.
En ole mikään Joensuu-fani – en ole koskaan ollut. Koen kaupungin 70-lukulaisena betonimöhkäleenä ja sanoin kuvaamattoman luotaantyöntävänä. Talvella Pielisjoella ja kaduilla puhaltava tuuli saa käärimään takkia tiukemmalle ja haaveilemaan kuumasta kaakaosta takan edessä. Ja kyllä meillä tuulee heti, kun pakkaset hellittävät edes hieman. Lisäksi lunta hituuttelee, vaikka pakkasta olisi reippaasti. Talvifanille tämä toki on lottovoitto. Ei niin – ei.
Toki on täällä helmiäkin, kuten Eliel Saarisen suunnittelema kaupungintalo. Kansallisromantiikkaa ja myöhäisjugendia edustava punatiilirakennus valmistui vuonna 1914. Satunnaisesti olen käynyt siellä nauttimassa teatteriesityksistä alakoulusta lähtien: Ronja, ryövärin tytär, Naisen yhdestoista käsky ja muutama muu, joiden nimet eivät ole jääneet mieleen.
Kävimme sunnuntaina tutustumassa kaupungintalolle muuttaneeseen Pohjois-Karjalan museoon – Elieliin. Aikaisemmin Carelicumissa majaillut museo Hilma palasi juurilleen ja vaihtoi nimensä. Työelämäprofessori Sami Sykön kanssa yhteistyössä suunniteltu museo avasi ovensa 11.10.2025.
Ex tempore -vierailu päätti sairastellessa kuluneen hiihtoloman vapaa-ajanjakson. Eikä minulla juuri ollut odotuksia museon suhteen, sillä olin nähnyt Hilman perusnäyttelyt useaan kertaan vuosien varrella. Jotenkin vain tuli sellainen olo, että nyt olisi mentävä. Intuitio ei pettänyt.
Elielin lämmin tunnelma yllätti kotoisuudellaan jo ovella.
Joensuu, jota en osannut odottaa
Museossa on parhaillaan kolme teemanäyttelyä: JOKI, KARJALAN NEITO ja FOLKFLORISTIN KELLARI.
Kontiolahdella syntyneenä ja Pielisjoen varrella kasvaneena olin erityisen otettu siitä, kuinka hyvin JOKI-näyttely esitteli Pielisjokea. Muistan yläasteella ihmetelleeni, kuinka kontiolahtelaiset tuntuivat keskittävän kaiken energiansa Höytiäiseen. Nyt oli ilo nähdä, että joen historiaa ja sen merkitystä on avattu kattavasti – ja joki on arvossaan.
Karjalainen perinne – elävä, kosketeltava ja yllättävä

Varsinainen käsityöläisen riemuvoitto oli kuitenkin Folkfloristin kellari -näyttely. Näyttely avasi eteeni sellaista karjalaista kansanperinnettä, jota en muista aiemmin kuulleeni. Folkloristi Kuikka johdatti meidät karjalaisen suojelusnuken saloihin. Nukke on vanhasta kankaasta valmistettu kodin ja perheen suojelija. “Nukke valmistetaan käsin ilman teräviä ja pistäviä työkaluja”, Kuikka kirjoitti näyttelyteksteissä. Museossa on myös mahdollisuus valmistaa oma nukke ja liittää se osaksi yhteistä suojelunukketeosta.

Karjalan neito -näyttely oli jo hieman tutumpaa esineistöä feresineineen ja käspaikkoineen. Feresin on karjalaisen naisen kansapuku – liivihame, valkoinen paita ja vaimoilla valkoinen esiliina. Käspaikka on puolestaan pyyheliina, jonka kuvituksena ovat tutut kukkilinnut. Parasta näyttelyssä oli se, että se avaa karjalaista perinnettä koskettavammin kuin aiemmin. Se nostaa esille karjalaisten runsaan runonlaulannan ja loitsuperinteen, välillä rivoja sanoja säästämättä.
Näyttelyissä aktivoidaan myös kävijää nuken valmistuksen ja interaktiivisten elementtien avulla. Välillä saa kosketella ihan luvan kanssa.
Lopuksi sain selvittää, millainen karjalainen olen – karjalainen voimanpesä.
Olet puuhakas kuin karjalainen matriarkka. Sinulle ovat tärkeitä sukulaissuhteet ja perhe. Olet neuvokas, taitava käsistäsi, ja ruokaperinne on lähellä karjalaista sydäntäsi.
Millainen karjalainen sinä olet?
Lähteinä käytetty
Folkloristin kellari. (ei pvm.). www.museoeliel.fi. Noudettu 23. helmikuuta 2026, osoitteesta https://www.museoeliel.fi/folkloristin-kellari
Joki. (ei pvm.). www.museoeliel.fi. Noudettu 23. helmikuuta 2026, osoitteesta https://www.museoeliel.fi/teemanayttelyt/joki
Karjalan neito. (ei pvm.). www.museoeliel.fi. Noudettu 23. helmikuuta 2026, osoitteesta https://www.museoeliel.fi/teemanayttelyt/karjalan-neito
Museo Eliel avaa ovensa yleisölle lauantaina 11. Lokakuuta 2025. (ei pvm.). www.joensuu.fi. Noudettu 23. helmikuuta 2026, osoitteesta https://www.museoeliel.fi/uutiset/-/asset_publisher/Wz0E8IzdkHIE/content/museo-eliel-avaa-ovensa-yleisolle-lauantaina-11-lokakuuta-2025
Pohjois-Karjalan museo. (2025). Teoksessa Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pohjois-Karjalan_museo&oldid=23610786




2 Comments
Anne Koponen
Olin itse äärimmäisen vastahakoinen hyväksymään kaupungintalon muuttamista Pohjois-Karjalan museon tiloiksi, mutta kun lopulta sain itseni museossa käymään, olin to-del-la positiivisesti yllättynyt!
Ystäväni Belgiasta tuli käymään ja koska Taidemuseo on nyt vuorostaan rempassa, suuntasimme Elieliin.
Me viihdyimme museossa yli 2 tuntia ja se todella pitkä aika – Carelicumin näyttelyn aikoinaan koimme _hidastellen_ alle kolmessa vartissa, mutta Elielissä olisimme viihtyneet pitempäänkin, museo vain sulkeutui, niin jouduimme poistumaan.
Harvemmin olen museossa ääneen nauranut, mutta nyt nauroimme useampaankin otteeseen, lemmennostolaulut sun muut olivat hupaisia ja varsinkin kun pääsimme luomaan omaa taideteosta milloin kenenkin kansallistaiteilijan mukaan nauroimme höperöinä. Lampaanpäiset karhut niittymaisemassa tosiaankin herättivät kotiseututunteita runsain mitoin.
Näytelyt siis saivat minulta kiitettävän arvostelun, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaupungintalo olisi saanut jäädä kaupungintaloksi ja PK:n museoksi olisi voitu kunnostaa Sirkkalan sillan kupeessa oleva vanha lyseon rakennus.
Heidi
Kiitos tästä – ihanaa, että kävit kuitenkin ja annoit mahdollisuuden. 💛
Ymmärrän hyvin tuon alkuvastahakoisuuden. Kaupungintalo on monelle symbolinen rakennus, ja muutokset herättävät aina tunteita. Minullakin oli omat ennakkoajatukseni.
Mutta sama kokemus kuin sinulla: sisällä yllätyin. Ajankulu katosi, ja näyttelyissä oli sellaista kerroksellisuutta, että viipyä olisi voinut pidempäänkin. Ja ne lemmennostolaulut – niissä oli kyllä sellaista pilkettä silmäkulmassa, että nauru tuli väkisinkin.
On myös kiinnostavaa, miten sama tila voi herättää kaksi rinnakkaista ajatusta: näyttely toimii erinomaisesti, mutta rakennuksen alkuperäinen rooli tuntuu silti tärkeältä. Se kertoo siitä, että paikka merkitsee meille enemmän kuin vain seiniä.
Lyseon rakennus olisi kyllä ollut mielenkiintoinen vaihtoehto – siinä olisi oma historiallinen painonsa.
Keskustelu tästä on itse asiassa aika arvokas. Se kertoo, että kulttuuri ja tilat eivät ole meille yhdentekeviä.