Helman kääntöä ja pohdintaa blogin tulevaisuudesta
Lauantaina selättelin iskemättömän kankaan kammoa. Kuinka se voikaan olla, niin vaikeaa leikata näyttökangasta? Haastavalta se, joka tapauksessa tuntui, vaikka kuinka olin koeversion ommellut ja sovitellut. Esivalmistelut Kun sain ensimmäisen kappaleen leikattua, niin kappale toisensa perään valmistui. Tutulla rutiinilla sain leikattua ja kiinnitettyä tukikankaat liimaprässillä. Tukikankaat on muuten leikattu samoin periaattein kuin ennenkin (KLIK), joskin jouhista irtoliinaa ei tähän tule. Tuo ns. raaveliina on pääosin käytössä miesten takeissa, ja siihen harvemmin törmää naisten jakuissa. Vaikka olen aikaisemmin ommellut, on opintojen aikana tullut uutta myös itse ompeluun kaavoittamisen lisäksi. Kaavoittaminen oli suurin syy opiskeluihin hakeutumiseen puolitoista vuotta sitten. Esimerkiksi tänään silittelin jakun helman, hihan ja housujen käänteet valmiiksi ennen ompelua, jotta asettuvat…