Matkani kohti unelmien tohtoriopintoja: Ompelublogistako akateemiselle polulle?
Tämä on yksi niistä postauksista, joiden kirjoittamista olen harkinnut pitkään. Koko blogin taustalla oli alun perin ajatus toimia ompelevana tyylivaikuttajana. Nyt blogistani on kehittynyt enemmän kaava- ja ompelublogi, eräänlainen ompeluasiantuntijan kasvukertomus. On mielenkiintoista tarkastella, kuinka pitkälle olenkaan tullut siitä, kun aloitin kirjoittamisen ja ensimmäiset ompeluprojektit melkein kahdeksan vuotta sitten. Yksi blogini tavoitteista oli opetella säännöllistä kirjoittamista, koska lähes kymmenen vuotta sitten päätin, että haluan jatkaa opiskeluani yliopistossa jatkotutkinnon muodossa, aina tohtorin tutkintoon asti. Opintomatkani ei kuitenkaan sujunut ilman haasteita. Teknologiaosaamisen johtamisen insinööri YAMK-tutkinnon opinnäytetyön alhainen arvosana, ei avannut ovia yliopistoihin. Kun tein kyseisen työn, olin paljon jäljessä aikataulusta ja kirjoitin työni kiireellä saadakseni paperit käteen. Ajattelin tuolloin, ettei minulla olisi…
Juhannussaunassa ei lehdet lennä vihtoessa
Kaupallisessa yhteistyössä Taito Etelä-Pohjanmaan & Rustoopuorin kanssa. Meni meillä komeamman osapuolen kanssa aikataulut ristiin aattona. Lämmitämme sitten juhannussaunan nyt sunnuntaina. Sietääkin lämmetä, kun vihtakin valmistui vasta tänään. Rustoopuorin ohjeilla syntyi Veera pellavalangasta ikivihta Viiden millin virkkuukoukulla ja Taito Etelä-Pohjanmaan ohjeita seuraten valmistui ikivihta. Ikivihdasta eivät lehdet lennä eikä risut raavit. Oletuksena tietysti on, että rouvan päättelyt kestävät, ja ettei virkkuukoukku tai parsinneula unohtunut varren sisään. Se on muuten komeamman osapuolen testivuoro ensin. ? Ompelijan seikkailut virkkuuntimaassa Ompelija eksyi virkkuuntimaahan ihan puolivahingossa. Sattui Rustoopuorista jo vuosia sitten silmään tämä tuote, mutta aika ei riittänyt toteuttamiseen. Nyt sitten tänä keväänä mahdollistui tämän Pellavaisen saunavihdan (Saunavihdan löydät täältä) testaaminen yhteistyössä Taito Etelä-Pohjanmaan kanssa. …