Kurkistus kulissien taakse – blogiviikkomme
Kurkistus kulissien taakse -ajatus ei ole omani vaan Kototeko blogin haaste. Törmäsin haasteeseen jo muutama viikko sitten. Ajattelin, ettei tavallisen ihmisen tavallisesta viikosta löydy kerrottavaa. Maanantaina hoksasin, että tämä viikko voisi olla ihan dokumentoimisen arvoinen, joten lähdetäänpä nyt liikkeelle.
![]() |
Itse tehty signature mekko Marimekon Pienestä puutarhasta (Kuva: julkaistu kuvaajan luvalla) |
Maanantai
Jatkoin kummitytön toisen mekon ompelua (KLIK). Sunnuntaisessa sovituksessa tosin ilmeni, että mekossa pitäisi olla kukkia. Prinsessan toivelistalle nousi lisäksi ihonmyötäinen mekko. Maanantaina väkersin siis lupaamani kukkaa ja vyötä mekkoon. Ei istunut kukka eikä vyö mekkoon, joten suuntasin lenkille.
Purin kukan ja vyön mekosta. Tein kaksi kukkaa lisää. Pujottelin vyön sisään kuminauhan, kiinnitin kukat. Nyt on prinsessalla uusi rannekoru, toivottavasti tykkää. Prinsessa ei ole nähnyt luomusta, koska täti karkasi lomalle.
Tiistai
Heti aamulla ensimmäiseksi vahvistin sovitusti toimittajalle, että torstain kuvaukset ovat ok. Kaavoitin prinssin t-paidan kokoon 110 ja kuosittelin malliin raglahihat. Olisin leikannutkin kankaat, mutta tajusin, että torstaisen kuvaussession lookit pitää silittää. Lopetin vaatteiden silityksen ilta yhdeltätoista.
Keskiviikko
Kello pirahti 6.30 ja raahustimme aamupuurolle, sillä kohta lähdettäisiin kohden Keski-Pohjanmaata ja nahkurin orsia. Veimme koiran mummolaan hoitoon. Yhdeltätoista pysähdyimme kaffeelle Varkauteen, josta piti postata omalle facebook seinällä hausta kuva. Matkan varrella postailin reissusta muutenkin.
![]() |
Jaloittelimme Petäjäveden kirkolla. |
![]() |
Pyörähdimme Keskiselläsyömässä. |
![]() |
Olimme syömässä Kokkolassa 21:30. |
Torstai
![]() |
Aamiaiselle mennessä meitä tervehti iloinen Nuunuu, jonka kuvan postasinkin omalle seinälle. |
![]() |
Jaloittelimme hetken Kokkolan vanhassa kaupungissa. |
![]() |
Kokkola |
Kokkolasta ajelimme PaaPiin kautta Kuopioon. Välillä tosin pysähdyimme jaloittelemaan ja kuvaaman Runnilla. Hieman alkoi jo rouvalla ajatukset puntaroida tulevissa kuvauksissa.
![]() |
Runnilla (Kuva on julkaistu kuvaajan luvalla.) |
Kuvaukset sujuivat mallikkaasti Savossa ja saas nähdä, päätyykö juttu vielä ihan lehteen asti. Loppumatkalla Kuopiosta kotiin mietinkin, että mitähän sitä itse ensi viikon paikallislehden kolumniin kirjoittaisi. Olimme kotona yhdentoista aikaan illalla, että sellainen loma – tuhat kilometriä ja puolitoista vuorokautta.
Perjantai
Perjantain nukuin pitkään ja hartaasti. Postasin kuvan ostoksista omalle seinälle. Otsikolla, nyt ovat syksyn ompeluprojektien kankaat hallussa. Mummola palautti koiran.Tarkistin toimittajan jutun. Leikkasin prinssin paidan tai siis paidat. Ompelin hetken.
![]() |
PaaPiita ja nahkaa. |
Lauantai
Lojuin sängyssä ja kirjoitin omaa kolumniani paikallislehteen. Kävin lenkillä ja ompelin hetken. Totesin, että tulipahan raglapaitaan leikattua keskietu sivusaumaan. 😩 Siispä suunnittelin design muutoksen, eteen halkio ja kengurutasku, sainkin paidat jo käänteitä vaille valmiiksi.
Sunnuntai
Muokkasin blogin sivuja. Kävi lenkillä. Siivosin. Oikoluin kolumnini ja lähetin sen päätoimittajalle. Kirjoitin viikoittaisen postauksen. Tiedättekö mitä, onneksi huomenna pääsee oikeisiin töihin? 😉
Leikkuupöydällä
Leikkuupöydällä odottavat siis veljen paidat ja yksi muodistus 90-luvulta tähän päivään.
Tuttuun tapaan, tykkäämällä meistä KLIK, saat blogipostaukset suoraan omaan uutisvirtaasi.
3 Comments
Johanna
Satunnaiselle lukijalle jäi kyllä arvoituksesksi mitkä kuvaukset, missä ja miksi. Kuvaukset kuitenkin tuntuivat olevan viikon kohokohta 🙂
Heidi Salokangas - Kaavoihin kangistumatta -blogi
Hyvä huomio Johanna 😉 Savon Sanomien toimittaja kiinnostui keväällä projektistani, jonka tavoitteena on ommella itselle kapselivaatekaappi töihin. Nyt sitten heinäkuun lopussa haastattelivat ja kuvasivat.
Heidi Salokangas - Kaavoihin kangistumatta -blogi
Inkisen Sannan kirjoittama juttu Työpuvusto kasaan omin mitoin julkaistiin Savon Sanomissa 1.8.2017 ja Karjalaisessa 11.8.2017.